Nyt on viikko kulunut viisauden poistosta. Tuskia ei ole ollut, mutta hurjat kraaterit on vielä ikenissä! Popkornin vetää kumpikin kuoppa, ush. Milloinkahan aikovat umpeutua.

Sain kuin sainkin nostettua pöydälle Lady 2000 Vario -merkkisen oranssin ompelukonevanhukseni, kun tuota paikattavaa vaatetta on kertynyt. Viikolla paikkailinkin Mimmin polvista puhkinaisia farkkuja. Yhdet farkut oli sen verran pahasti haarukasta halki, että niistä sai paikkamateriaalia reippaasti. Taskut ja lahkeen hienot kukkabrodeeraukset pääsivät kiertoon. Toivottavasti ei tyttö kaadu polvilleen, koska polvitaskun nappi saattaa tehdä polveen reiän.

Taas maailma pelastui ja sai Mimmi uusia vanhoja lempparipöksyjä.

Historia toistaa itseään eli on taas grillimakkaran aika. Naapurin grillissä tuossa aidan toisella puolella tällä kertaa käristämme slaikkarit ja mukavia turinoimme.

Hups, taisin uuri syödä omenan tarroineen päivineen...

Kirjaimellisesti nyt maistuu hurme suussa. Kumpainenkin alaviisaudenhammas nykäistiin tässä päivällä ja näin puudutuksen jo kaikottua alkaa reaaliteetti tuntua leukapielissä.

Eipä ollut kukaan puolituttu täti mielessä, kun operaatio alkoi. Koitin päättäväisesti muistella niitä Suomen pressoja, mutta kun puudutuspiikit tuntuivat tunkeutuvan epäinhimillisen syvälle, kaikui päässäni paniikinomaisesti vain: "Risto Ryti, Risto Ryti, Risto Ryti!" Kun turtuminen eteni ja pulssi rauhottui, tulivat mieleeni Rydin seuraksi Kyösti Kallio ja Lauri Kristian Relander. Vasenta viisuria operotaessa esiin marssivat "Sianpää" Svinhuvfud ja Marsalkka Mannerheim. Oikeanpuoleisen hampaan ikenen leikkelyä sivakoivat seuraamaan itse Kekkosen Urkki sekä se pyöreärillinen kymmenen markan setelin siilitukkainen mies, joka muistui Paasikiveksi. Koiviston Manu, Ahtisaaren Mara sekä Halosen Tare olivat tikkien ompelua ja loppusilauksia todistamassa. Tarkistuslaskennassa jäi puuttumaan yksi: se ensimmäinen eli K.J.Ståhlberg. Tuo alkupään järjestys ei mennyt ihan nappiin, mutta lupaan sen opetella vaikka siihen mennessä kun olen ensi kuussa taas hammaslääkärin penkillä. Lohkesi näjetsen tämänpäiväisessä operaatiossa pala viisurin naapurihampaasta, joka pitää tilkitä vielä.

Nyt veren maku vaihtui grillimakkaran aromiin. Loput perheestä päätti grillata tuossa pihalla makkaraa ja juuri ojennettiin miullekin kyrsää ikkunasta. Ei ole muuten mitenkään nautinnollista nikertää makkaraa pelkillä etuhampailla. Jätin tällä kertaa sinappia pyytämättä, ihan varmuuden vuoksi. Olut ainakin kirvelee ilkeästi repaleisemman ikenen puolella. Koitan pikkuruisia siemauksia ottaa pää kallellaan. Pitää kysyä, oisko naapureilla nenä-mahaletkua lainata.

Tänään tervehdin tutun näköistä rouvaa lähikaupassa. Enpä kuitenkaan muista yhtään mistä ollaan tuttuja vai ollaanko ollenkaan. Rouva kuitenkin tervehti takaisin sen oloisesti, että jostain yhteydestä taidetaan olla ainakin puolituttuja. Joskus tulee kiusallisia tilanteita, kun joku ihminen on niin kovin tutun oloinen, muttei kuollaakseenkaan muista missä on naamaan törmännyt. Siinä sitten pitää mukamas huomaamattomasti tuijottaa ja muistia pinnistellä ja arvoida tervehdinnän mahdollisuutta. Hölmöintä on, jos toinen iloisesti jo tervehtää ja kyselee kuulumisia. Koita siinä sitten keksiä jutunjuurta, jos et yhtään tiedä mistä yhteydestä toisen kanssa on ollut tekemisissä. "Sitä samaa, eipä kummempia kuulu", vaikka olisi viimeeksi tavatessa ollut lapseton sinkku ja asunut jossain ihan muualla. Idioottimaisintahan tässä on vieläkin peitellä omaa muistamattomuutta, vaikka ollan jo varttitunti juteltu. Ei se kuitenkaan ole niin helppoa aloittaa keskustelua: "No tervehdys, sinä tuttunaamainen henkilö, mutten tosiaankaan muista sinusta yhtään mitään. Kiva kuitenkin, että sinä muistat minun lemmikkieläimet ja sukulaiset ja vielä kyselet kaikkien kuulumiset." Sitä jää vaan hölmönä odottamaan, että tapahtuisi äkkinäinen muistinpalautuminen. Muisti palautuu kuitenkin vasta tuntien päästä, jos ollenkaan. On siinä sitten taas aamuyön tunneille pohtimista.

Vaikka miulle tuottaa joskus vaikeuksia yhdistää oikea henkilö oikeaan naamaan, niin nimimuistihan miulla on ihan kelvoton. Tänäänkin kävi meijän tokaluokkalaisen pikkuneidin tyttökaverit ovella, mutta eipä ollut Mimmi vielä kotona. Kysyivät, voisinko pyytää Mimmiä tulemaan heille, kun tulee kotiin. Oli pakko kysyä, että siis kenen luokse. Siihen tyttö vastaa, että "No meille" ja osoitti itteään sormella selvennykseksi. Piti vielä kerran nolona kysyä nimeä, niin selvisi asia lopullisesti. Naamat oli tytöillä ihan tutut, mutta ne nimet...

Huomenna miulla on viisaiden hampaiden poistoleikkaus. Voisinkin siinä pukilla monttu auki maatessain keskittää kaiken ajatusmaailmani vaikka tuon lähikaupan rouvan naaman ja asiayhteyden selvittämiseen. Jos menisi aika vaikka nopeemmin. Aika kuluu sujuvasti myös, jos koittaa muistella vaikka Suomen presidenttejä laittaa ne oikeaan järjestykseen.

Kävipä taannoin taas niin, että rakkahin vaate tuli tiensä päähän. Tällä kertaa pitkä punainen puuvillainen yömekko. Mitä parahin  ja pehmoisin, mutta jo niin reikäinen ja nuhjuinen ettei sitä enää ilennyt edes aviopuolison läsnäollessa käyttää. Avioelämähän olisi voinut vaikka säikähtää, kun rouva illalla lasten jo nukkuessa moisessa nuhjukkeessa villasukat jaloissa olisi herraansa lähestynyt. Vaikkakin asun kulahtanut läpinäkyvyys ja ammoittavat reiät eivät laskeneetkaan mitään mielikuvituksen varaan.

Tosiasiahan on, että vaatekappaleen käyttömukavuus on suoraan verrannollinen sen rumuuteen ja riekaleisuuteen. Riekaleisuus kuitenkin vie voiton lopuksi ja niinpä päätyi moinen kolttu saksien ruuaksi. Päähänpistosta leikkasin yökkäristä metritolkulla peri senttiä leveää kudetta. Funtsin, että jos sillä vaikka telttapetjoja sitoo. Äkkäsin kuitenkin ryhtyä nyöriä virkkaamaan, kun sopivan iso koukkukin löytyi huushollista. Aluksi tuli ympyrää, sitten kekkasin kokeilla sydämeksi tekelettä muotoilemaan. Tuli vähän sinne päin.

Eikä se siihen sitten jäänyt, vaan taloudesta alkoikin yllättäin löytyä liian reikäisiä teepaitoja. Kudetta syntyi monen väristä ja siihen syömmen reunaanhan se piti virkata. Levennyksien kanssa piti päätä vaivata, mutta en antanut lievän helmarimpsun haitata. Kylppäri sai raikkaan ja omintakeisen maton ja vaatekaappiin tuli himpun verran lisää tilaa. Mittää ei maksant ja maailma pelastui.

(metrimittakin sattui kuvaan, sopivasti mittaa antamaan)

Muutaman mattonen ja patalappunen on vielä tekeillä. Sukulaisiltakin olen lisää materiaalia haalinut eli rönttöpaitoja olisi kuteutumista odottamassa iso kassillinen. Onhan taas kotiäidillä virkistysharrastus ja periaatekin pitää: Kierrätystä, kierrätystä, ettei markkinatalouden taskut pääse ainakaan miun roposista pullistumaan.

Aiheeseen löyhästi liittyen: Pannaria paistoin ja rakkulan peukkuuni sain. Pipiksi niin kovin söpö...

No johan on kehveli! Kolmas kerta on tämä kun koitan ensimmäistä kertaa tänne jotain rustailla. Pakottaudun nyt kirjoitukseni päätteeksi painamaan tuota vihreää julkaisevaa namiskaa, tuli mitä tuli!

Ruvetaas nyt vaikka pohtimaan sellaista päivänpolttavaa aihetta, että mihinkähän sitä säilöisi havunneulasia. Keväästä, ja varsinkin lumen kaikkoamisesta, riehaantuneena tartuin miekin haravaan ja ryhdyin kuopsuttamaan hiljalleen pihamaatamme. Meillä on tässä armahan kotomme etupihalla rivissä seisomassa kolme julmettua petäjää. Kuin Tuntemattoman sotilaan kovennettua siinä seisovat ja viskovat kiusallaa pihan peitoksi neulasia. Vaan mihinkä kärrään moiset neulat? Vakiokasa rupiaa olemaan kukkurallansa eikä meillä ole pihalla yhtään rhordhrodhrendhrojakaan pihalla, jotka muistikuvani mukaan tuollaisesta happamasta katteesta diggaisivat.

Päälläni olenkin pimeinä aamuyön tunteina pähkäillyt, että havut kun ovat millekään kasville sellaisenaan liian happamia ja tuhka taasen emäksistä, niin eikös näistä aineksista yhdistettynä tulisikin suht neutraalia tavaraa? Tai sitten ihan jotain muuta... Puulla lämmittämisestä kun saamme ihan liikaakin myöskin tuhkaa. Jospa perustankin tieteellisen testausläjän jonnekin pihan perälle ja katson mitä tuleman pitää. Jos pitää.

Palaan myöhemmin kesällä aiheeseen: Mitä tehdä kaikilla niillä kävyillä? Sattuvat kuulemma kipeesti naapuria sääreen, kun nurmikkoa leikkaa koneella. Ehkäisypillereitä pyysi puille antamaan...

Haa! Sain kuin sainkin tekstiä suollettua! Ja nyt äkkiä sitä vihreetä namiskaa...